Tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäisen blogi kirjoituksen äärellä. En ole koskaan edes ajatellut aloittavani blogin kirjoittamista, mutta näin pääs nyt käymään.
Haluan kertoa elämäsäni kiireen ja tavoitteitteni keskeltä. Tarkoitus olis huomenna aloittaa uutta treenikautta kokopäiväisen työn ja opiskelujeni ohessa. Voi tulla olemaan jokseenkin haastavaa, mutta näillä mennään ja tarkoitus olis päästä huippu kuntoon.
Olen vasta alkanut oppimaan laihdutuksen saloja. Aikaisempina vuosina olen ollut yhdenlainen ”laihduttaja”, kovasti punnertanu mutta mitään tapahtunu. Johtui tietämättömyydestä, varsinkin ruokavalion suhteen. Tasan vuosi sitten minuun iski oikea motivaatio tähän hommaan ja siinä meni viime kevät opetellessa. Muistan vieläkin viime vuoden jouluaaton, kun huomasin että eihän tässä mene enää mitkään housut jalkaan ja karu totuus iski vasten kasvoja noustessani puntarille. Paino oli noussut lyhyessä ajassa 4 kiloa. (painoin sillä hetkellä 59 kg). Siltä istumalta päätin että nyt lähtee kilot ja painun 30 asteen pakkaseen juoksemaan. Joo ei ehkä ollut ihan viisas idea, mutta tulipahan siinä päättäväisyyden multihuipentumassa tehtyä. Aloin laittamaan ruokavaliota uusiksi, liikuin vähintään 5 kertaa viikossa ja hienoihin tuloksiin päästiin. Tavoitteeksi heitin sinä jouluaattona että vappuun mennessä painetaan taas 53 kiloa. No maaliskuussa paino näytti jo 52.3 kg, joten olin enemmän kuin ylpeä itsestäni. Piti ottaa vähän rauhallisemmin vappuun ja treenikausi päättyikin siihen.
Motivaationi pääsi lopahtamaan tuon kevään jälkeen. Uskon syyksi sen että olin liian ankara itselleni, enkä oikein osannut tehdä mitään hyviä aterioita. Maitorahkaa söin raakana ja päivällisestkin tais olla kanaa ja salaatin lehtiä. En ollut kovinkaan perehtynyt oikeaan Fitness-elämäntyyliin. Nyt olen ottanut paljon asioista selvää ja fitnesselämäntapaa noudattavien blogeilta on löytynyt hirveästi kaikkea hyviä reseptejä ja ohjeita, joten nyt on hyvä aloittaa oma fitnesselämä.
Monet varmaan ihmettelevät tällä hetkellä noita minun painolukemia. Olen todella pienikokoinen, vain 155 cm pitkä. En olelihava hieman pyöreähkö, mutta haluan kiinteyttää itseni huippukuntoon ja oppia noudattamaan fitnesstyylistä elämäntapaa.
Kirjoitan tätä blogia osaksi myös itseäni varten. Haluan saada konkreettisesti ylös saavutuksiani ja hieno tapa on löytää ne omasta blogistaan. Varsinkin pahan hetken tullen voin lukea omia ajtatuksiani täältä ja löytää lisää voimia jatkaa eteenpäin. Kaikista hienointa olisi jos joku muu löytäisi täältä motivaatiota omaan projektiinsa.
Sen haluan sanoa jo tässä vaiheessa, jos joku tätä lukee niin pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi huonoa äidinkielen kirjoitustaitoani. Tekstini on ajoittain aika töksähtelevää ja vaikea selkoista, mutta ehkä minä kehityn myös kirjoittajana. Ainakin niin minä kovasti toivon 🙂
Taidan huomenna kirjoitella enemmän tavoitteista ja lähtötilanteista.